Viime aikoina on ollut puheena työkavereiden kesken et voiko toinen ihminen, tässä kohtaa nainen sanoa toiselle et olet lihava/läski tai iso. Eräs henkilö töissä tuo omaa laihuuttaan esille etenkin niin et meitä normipainoisia pitää sit ihmetellä et miten me syödään mäkkiruokaa tai Subin patonkeja tai karkkia ja ei jätä arvailujen varaan mitä mieltä on meidän "ylimääräisistä" kiloista ja syömistavoista. Etenkään naiset eivät moista halua kuulla muttei mun mielestä kenellekään, ei miehelle, ei naiselle, saa mennä missään tilanteessa sanomaan et sä olet lihava, aloita kuntoilu tai tee noille läskeillesi jotain. Ei se ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin sanoa et oot tosi tyhmä. Kukin kantaa itse omat kilonsa ja kantaa huolen myös siitä miltä näyttää. Toiset meistä ovat siunattuja siitä että omaavat täydellisen näköisen kropan ja voivat syödä mitä tahansa tai sitten he kuntoilevat hurjasti jottei kiloja tule. Itse ajattelen asiaa niin, että olen aina ollut luokkani pisimpiä ja isompia koulussa vaikken ole kovin pitkä naiseksi ja en ole koskaan ollut tikkulaiha, välillä painanut enemmän ja välillä vähemmän. Suomeksi olen ollut normaalipainoinen, välillä hieman pyöreämpi mutten koskaan mielestäni helvetin läski. Kun olin kuudentoista ilkkui pikkusiskoni minua et sä oot v* läski ja sulla on selluliittia reisissä ihan sikana. Minä, luonnon lapsi kun olen niin en edes tiennyt mistään selluliiteista ja ajattelin ettei mua vois vähempää kiinnostaa mitä toi pentu tossa ilkkuu vaik oikeesti se tuntui ihan kamalalta. Siis aivan järisyttävän kamalalta ja ajattelin et no niin nyt mä en sit saa poikakaveria koskaan. Silloin meillä oli painoeroa hurjasti niin et mä painoin varmaan parikymmentä kiloa enemmän kuin sisko. Se oli tosi nöyryyttävää kun oma sisko haukkui mun painoani ja mua läskiksi ja jos et oman perheesi jäsenille kelpaa niin kelle sitten... Nykyään painoeroa meillä on siskon kanssa jonkun verran toisin päin muttei mulle tulisi mieleenkään ilkkua takaisin (vaikka kosto onkin suloinen) niin ei silti ole tarkoituksenmukaista olla inhottava.
Parhaan tyttökaverini äiti sanoi mulle kun olin seitsemäntoista et oot sä aina ollut noin pyöreä johon mä reagoin sanomalla etten oikein tiedä. En ollut ajatellut olevani pyöreä ja olin ihan kauhuissani et oonks mä noin läski ja en vaan itse tajua sitä. Siis olin aika isokokoinen silloin mut painoin varmaan 70 kg eli en mikään oikeasti tosi lihava. Kotona äiti valitti mun kiloista jatkuvasti ja mä vaan söin lisää kun otti niin kaaliin ne sen valitukset. Nykyään ei enää sano sillä ei ole varaa valittaa siitä mulle koska tietää et mä suuttuisin. Suuttuisin siksi et mua loukkais se etten mä vieläkään kelpaa näillä kiloilla mitä mulla on. Painoindeksi on kait 22 eli en ole sairaalloisen lihava vaan käsittääkseni ihan normipainoinen nainen.
Kun tapasin mieheni laihduin 7 kg puolessa vuodessa ja sen jälkeen olen painanut 56-62kg. Raskausaikana tietty kiloja tuli aika paljonkin mutta sain ne kaikki 19kg kolmessa viikossa pois syömällä ja imettämällä vauvaa.
En siis mitenkään enää koe kärsiväni paino-ongelmista vaan kuulun ihmisiin jotka syövät mitä haluavat (herkkuja melkein joka päivä), en liiku juuri yhtään ja paino ehkä nousee puoli kiloa tai kilon jollain aikavälillä. Joku voi sanoa että tämä on epäreilua, ehkäpä mutta mä en jotenkin jaksa hyvännäköisyyden tai miesten takia nähdä sellasta vaivaa et oon nälässä. Ei musta kovin järkevää. Kunnon ruokaa ja usein :)
Pointtini nyt tässä etten tajua naisia miten susia pitää olla toisilleen. Siis jos nyt Minna painaa 52kg ja kokee et liikunta on mukavaa joka päivä ja Sanna taas painaa 65kg ja ei koe et liikunta on mukavaa/siihen ei ole aikaa riittävästi niin miten Minna jaksaakaan jauhaa niist lighttuotteista ja kaloreiden laskemisesta sekä liikkumisesta joka päivä. Jos Sanna ja muut syö mitä haluavat ja eivät liiku niin Minna jaksaa siitä saarnata joka viikko heistä jollekin. Jotenkin syö tollanen et toiset vaan ovat niin koukussa omaan ihanaan juttuunsa et sitä pitää alkaa tuputtamaan muillekin. Aivan kuin paino ja liikkuminen olis jotain kunnon kansalaisen juttuja mitä jokaisen pitää suorittaa tietyllä Minnan haluamalla tavalla..
ja teille jotka tätä luette niin ei mua kukaan ole sanonut enää vuosiin läskiksi eli tämä ei lähtenyt siitä et mua olis tällä kertaa haukuttu vaan siitä et välillä toiset ihmiset ovat vaan niin ajattelemattomia et toista saa haukkua läskiksi mut takaisin ei saa sanoa et oot läski. En tajua miks pitää haukkua toisia ihmisiä ja viel päin naamaa. Täällä olis niin paljon kivempi kaikilla olla kun ei tahallaan hankaloitettaisi toinen toistamme elämää. Kaiken huippuna kuitenkin miehet jotka jauhavat puolisoilleen/tyttöystävilleen et sä oot läski ja sun kaveris on läskejä mut itse tollaset äijät näyttää joltain keski-ikäisen miehen prototyypiltä eli on iso kaljamaha. Vaikka siinä olis totuuttakin mukana vaikka kuinka paljon niin mä en kuuntelis jauhamista et mä oon lihava. Mä näyttäisin ovea samantien ja niin sais mieskin näyttää mulle jos mä häntä haukkuisin läskiksi. Mun äiti on 54 vuotias ja ei ole varmaan koskaan ollut tyytyväinen painoonsa. Hän jaksaa myös valitella olemattomia vatsarenkaitaan joita ei edes ole. Mikä ihmeen juttu se on et kaikkien pitäs näyttää 20 vuotiaalta hemaisevalta barbilta? Me kaikki vanhetaan ja ei voida näyttää aina mallimitoissa olevalta nuorelta likalta.
PS. Tästä kirjoituksesta ehkä kuitenkin lannistuneena soitin viel illalla myöhään miehelle ja kysyin oonks mä lihava. Vastaus oli et ole joten kaikki nyt hyvin ja hymyilyttää jälleen. jos mä itse olen tyytyväinen tässä painossa ja mieskin on sitä mieltä niin kiva sitten. Ja jos mies mulle valehteli niin en haluu tietää..