Draamakuningattaren matkassa

Mummi haki likan eilen illalla puoli ysin aikaan hoitoon viikonlopuksi. Kävimme heidät saattamassa autolle ja sen jälkeen siivosin ja mies lähti puoli kympin aikaan taas töihin. Surffailin netissä, huudatin HIM.n Love Metalia aikas lujalla ja sit menin joskus puoli kahdentoista aikaan nukkumaan.

Aamulla heräsin vartin vaille seitsemän siihen et ihan jääkylmä mies tuli peiton alle, mun viereen nukkumaan. Oli ollut paljon keikkaa joten vähän venähti nukkumaan pääseminen. Kello soi 07:10 ja sit vartin yli oli vaan noustava.Keitin kahvit jotta heräisin ja sen jälkeen suihkuun. Sitten frendi jo soittikin et mis oot, ootko jo Stockalla. Tuli meitsille hieman kiire meikata ja bussille. Missasin sen 550.n ja sit kävelin junalle. Stockalla oli ihmeen rauhallista ottaen huomioon et yleensä ihmisillä on lauantait vapaat ja siel on Hullut Päivät meneillään. Ostin Chantellen rintaliivit omaa kokoani (ja himassa huomasin et ne on aivan liian pienet, jep jep..). Ostin myöskin punavalkoraidallisen Espritin topin, samanlaisen kuin viikolla mut se on vihertävä. Hyvin kaunis malli :) Frendi osti pari juttua ja sitten me erottiin hänen kanssaan ja mä lähdin kutoseen treffaa mun toista frendiä. Hänen kanssaan kierrettiin Stokan lastenosasto ja sit mentiin Zaraan. Mä etsin itselleni kesävaatteita, lähinnä hameita ja toppeja reissuun. Löysinkin yhden todella kauniin pellavahameen jossa on ruskeaa, valkoista, pinkkiä ja joitain muit värejä. Löysin valkoisen hihattoman paidan jossa on leveä solmimisnauha. Hyvin kaunis paita, mietin pitkään ostanko sen, mutta se oli NIIN kaunis mun päällä et ostin sen. Ostin kaksi ihan tavallista ruskeaa toppia rannalle lähinnä. Tämän jälkeen Manskun mäkkiin syömään josta Forumiin ja sielt Kamppiin. Frendi osteli koko ajan pojalleen kaikkea ja mä yritin patistaa ostamaan joskus itselleen jotain. Meillä äideillä kun on noi lasten tarpeiden miettimiset aina etusijalla ettei osaa heittäytyä hetkeksikään miettimään itseään. Mä olen sitä opetellut käymällä säännöllisesti yksin vaikka elokuvissa, kaupoilla, kampaajalla tai likkojen kanssa jossain. Menoja ja mahdollisuuksia mennä on vähän joten mietin tarkkaan mihin menen mutta kun menen niin en pode siitä yhtään huonoa omaatuntoa. Päinvastoin. Tätä päivää olin odottanut koko kuukauden et pääsen rauhassa shoppaamaan ja olin miettinyt hyvin tarkkaan millaisia vaatteita haluan ja mistä. Enää en osta mitään mikä ei täysillä miellytä mua ja tämä on vähentänyt turhia osteluja tosi paljon. Myöskään Henkasta en osta mitään. Vain Zarasta, Stockalta tai Espritiä tai jotain muuta vaatetta mikä kestääkin jotain...Mikään ei turhauta niin paljon kun jatkuvasti palautella huonotekoisia ihan uusia vaatteita vähän väliä kauppaan. Mä olen palauttanut niit vaatteit niin paljon et mun naamataulun muistaa varmaan aika monen vaateliikkeen myyjä.. Sorry mut mä osaan vaatia :)

Kampissa Benettonilta en löytänyt itselleni mitää kivaa. Siel oli vaan joku äitiysmallisto jota me molemmat todettiin karttavamme kaukaa. Farkkuhameen bongasin muttei se ollut täydellinen joten silloin en maksa hameesta lähes sataa euroa.. Jäi siis hyllyyn.
Kampin jälkeen eksyttiin viel Anttilaan. Kaveri lähti hakemaan poikaa hoidosta ja mä jäin stedaa Madonnan jotain farkkucapreja jotka jalassa näytin 16-vuotiaalta Pissikseltä ja totesin et nyt likka herää reaaliin, olet kohta 30v eli missä tahansa releissä ei voi olla. Sääli etten näytä enää parikymppiseltä :)
Oli ihan tyhjä olo puoli kahden aikaan et mitä nyt tekisin. Päätin mennä Sokoksen kahvilaan kahville. Mies soitti ja ilmoitti olevansa tunnin päästä Hakiksessa. Kävin ostamassa pitkästä aikaa ruskeaa ripsaria, vartalovoidetta ja kävin Zarassa vaihtamassa sen hyvin kauniin paidan kokoa pienemmäksi sillä tästä mallista näkyi liikaa rintoja.Uusi paita on kokoa S. Jihuu tohon kokoon en ole mahtunut vuosiin :) Siis ihanaa näyttää naiselliselta ja kohta voi käyttää hameita jälleen!!

Kävelin Aleksin ratikkapysäkille odottelemaan seiskaa. Ratikkaa ei kuulu ja luin näytöstä pariinkin otteeseen poikkeuksellisesta reitistä viikonloppuisin mutten juntti tajunnut et olen Aleksilla ja ratikka menee rautatieasemalta.. Haloo nuija.
Kävellen Kaisaniemeen, jouduin juoksee punaisia päin et pääsin kutosen ratikkaan. Oltiin puhuttu miehen kanssa et mennään Säveleen syömään mut ruokalista oli musta kamala joten mentiin Marco poloon syömään. Siellä oli todella täyttää ja safkoja joutui odottelee todella kauan. Ruoka oli ihan ok. Erottiin puoli viiden aikaan Ympyrätalon luona ja miehellä alkoi olee todella kiire töihin jo sillä vuoro alkoi viideltä. Mä menin Lindexistä etsimään itselleni bikineitä. Löysin hyvin kauniit purppuran tai lilan väriset ja mietin pitkään ostanko ne sillä kolmion malliset bikini yläosat ei näytä kovin hyviltä mun päällä mut nämä näyttivät. Yleensä ne laput on niin pienet ettei rinnat mahdu niihin.Nyt ollaan kuitenkin pääsääntöisesti etelässä uima-altaalla, rannalla tai kämpilläkin joten omalla porukalla ja ulkomailla voi olla hieman "pienissä" bikineissä, sehän on vaan seksikästä... ;)
Tämän jälkeen Hakiksen Sokoksen naisten osasto vielä josta en raaskinut ostaa mitään. Löysin kyllä yhden kauniin mustan pellavamekon mutta se maksoi 70 euroa ja lienee hyvin kuuma siellä helteessä. Miettivänä jätin sen ostamatta kuitenkin koska yritin ostaa mahdollisimman kevyitä, siistejä ja edustavia lomavaatteita. Kotona olin puoli seiskan aikaan. Olen kirjoittanut tätä, juonut siideriä ja puhunut puhelimessa. Saunaankin piti mennä mutten enää jaksa mennä. Huippufiilis olla yksin, rauhassa ja saa tehdä mitä huvittaa. HIM soi taas aika lujalla!

PS. Te kaksi frendiä joiden kanssa sain tänään viettää laatuaikaa kaupoilla, kiitos. Oli kivaa. Otetaan uusiksi taas joku kerta :)

Viime aikoina on ollut puheena työkavereiden kesken et voiko toinen ihminen, tässä kohtaa nainen sanoa toiselle et olet lihava/läski tai iso. Eräs henkilö töissä tuo omaa laihuuttaan esille etenkin niin et meitä normipainoisia pitää sit ihmetellä et miten me syödään mäkkiruokaa tai Subin patonkeja tai karkkia ja ei jätä arvailujen varaan mitä mieltä on meidän "ylimääräisistä" kiloista ja syömistavoista. Etenkään naiset eivät moista halua kuulla muttei mun mielestä kenellekään, ei miehelle, ei naiselle, saa mennä missään tilanteessa sanomaan et sä olet lihava, aloita kuntoilu tai tee noille läskeillesi jotain. Ei se ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin sanoa et oot tosi tyhmä. Kukin kantaa itse omat kilonsa ja kantaa huolen myös siitä miltä näyttää. Toiset meistä ovat siunattuja siitä että omaavat täydellisen näköisen kropan ja voivat syödä mitä tahansa tai sitten he kuntoilevat hurjasti jottei kiloja tule. Itse ajattelen asiaa niin, että olen aina ollut luokkani pisimpiä ja isompia koulussa vaikken ole kovin pitkä naiseksi ja en ole koskaan ollut tikkulaiha, välillä painanut enemmän ja välillä vähemmän. Suomeksi olen ollut normaalipainoinen, välillä hieman pyöreämpi mutten koskaan mielestäni helvetin läski. Kun olin kuudentoista ilkkui pikkusiskoni minua et sä oot v* läski ja sulla on selluliittia reisissä ihan sikana. Minä, luonnon lapsi kun olen niin en edes tiennyt mistään selluliiteista ja ajattelin ettei mua vois vähempää kiinnostaa mitä toi pentu tossa ilkkuu vaik oikeesti se tuntui ihan kamalalta. Siis aivan järisyttävän kamalalta ja ajattelin et no niin nyt mä en sit saa poikakaveria koskaan. Silloin meillä oli painoeroa hurjasti niin et mä painoin varmaan parikymmentä kiloa enemmän kuin sisko. Se oli tosi nöyryyttävää kun oma sisko haukkui mun painoani ja mua läskiksi ja jos et oman perheesi jäsenille kelpaa niin kelle sitten... Nykyään painoeroa meillä on siskon kanssa jonkun verran toisin päin muttei mulle tulisi mieleenkään ilkkua takaisin (vaikka kosto onkin suloinen) niin ei silti ole tarkoituksenmukaista olla inhottava.

Parhaan tyttökaverini äiti sanoi mulle kun olin seitsemäntoista et oot sä aina ollut noin pyöreä johon mä reagoin sanomalla etten oikein tiedä. En ollut ajatellut olevani pyöreä ja olin ihan kauhuissani et oonks mä noin läski ja en vaan itse tajua sitä. Siis olin aika isokokoinen silloin mut painoin varmaan 70 kg eli en mikään oikeasti tosi lihava. Kotona äiti valitti mun kiloista jatkuvasti ja mä vaan söin lisää kun otti niin kaaliin ne sen valitukset. Nykyään ei enää sano sillä ei ole varaa valittaa siitä mulle koska tietää et mä suuttuisin. Suuttuisin siksi et mua loukkais se etten mä vieläkään kelpaa näillä kiloilla mitä mulla on. Painoindeksi on kait 22 eli en ole sairaalloisen lihava vaan käsittääkseni ihan normipainoinen nainen.

Kun tapasin mieheni laihduin 7 kg puolessa vuodessa ja sen jälkeen olen painanut 56-62kg. Raskausaikana tietty kiloja tuli aika paljonkin mutta sain ne kaikki 19kg  kolmessa viikossa pois syömällä ja imettämällä vauvaa.
En siis mitenkään enää koe kärsiväni paino-ongelmista vaan kuulun ihmisiin jotka syövät mitä haluavat (herkkuja melkein joka päivä), en liiku juuri yhtään ja paino ehkä nousee puoli kiloa tai kilon jollain aikavälillä. Joku voi sanoa että tämä on epäreilua, ehkäpä mutta mä en jotenkin jaksa hyvännäköisyyden tai miesten takia nähdä sellasta vaivaa et oon nälässä. Ei musta kovin järkevää. Kunnon ruokaa ja usein :)

Pointtini nyt tässä etten tajua naisia miten susia pitää olla toisilleen. Siis jos nyt Minna painaa 52kg ja kokee et liikunta on mukavaa joka päivä ja Sanna taas painaa 65kg ja ei koe et liikunta on mukavaa/siihen ei ole aikaa riittävästi niin miten Minna jaksaakaan jauhaa niist lighttuotteista ja kaloreiden laskemisesta sekä liikkumisesta joka päivä. Jos Sanna ja muut syö mitä haluavat ja eivät liiku niin Minna jaksaa siitä saarnata joka viikko heistä jollekin. Jotenkin syö tollanen et toiset vaan ovat niin koukussa omaan ihanaan juttuunsa et sitä pitää alkaa tuputtamaan muillekin. Aivan kuin paino ja liikkuminen olis jotain kunnon kansalaisen juttuja mitä jokaisen pitää suorittaa tietyllä Minnan haluamalla tavalla..

ja teille jotka tätä luette niin ei mua kukaan ole sanonut enää vuosiin läskiksi eli tämä ei lähtenyt siitä et mua olis tällä kertaa haukuttu vaan siitä et välillä toiset ihmiset ovat vaan niin ajattelemattomia et toista saa haukkua läskiksi mut takaisin ei saa sanoa et oot läski. En tajua miks pitää haukkua toisia ihmisiä ja viel päin naamaa. Täällä olis niin paljon kivempi kaikilla olla kun ei tahallaan hankaloitettaisi toinen toistamme elämää. Kaiken huippuna kuitenkin miehet jotka jauhavat puolisoilleen/tyttöystävilleen et sä oot läski ja sun kaveris on läskejä mut itse tollaset äijät näyttää joltain keski-ikäisen miehen prototyypiltä eli on iso kaljamaha. Vaikka siinä olis totuuttakin mukana vaikka kuinka paljon niin mä en kuuntelis jauhamista et mä oon lihava. Mä näyttäisin ovea samantien ja niin sais mieskin näyttää mulle jos mä häntä haukkuisin läskiksi. Mun äiti on 54 vuotias ja ei ole varmaan koskaan ollut tyytyväinen painoonsa. Hän jaksaa myös valitella olemattomia vatsarenkaitaan joita ei edes ole. Mikä ihmeen juttu se on et kaikkien pitäs näyttää 20 vuotiaalta hemaisevalta barbilta? Me kaikki vanhetaan ja ei voida näyttää aina mallimitoissa olevalta nuorelta likalta.

PS. Tästä kirjoituksesta ehkä kuitenkin lannistuneena soitin viel illalla myöhään miehelle ja kysyin oonks mä lihava. Vastaus oli et ole joten kaikki nyt hyvin ja hymyilyttää jälleen. jos mä itse olen tyytyväinen tässä painossa ja mieskin on sitä mieltä niin kiva sitten. Ja jos mies mulle valehteli niin en haluu tietää..

Eilen tuli valvottua yli puolen yön ja tämä kostautui sillä aamulla heräsin kuuden aikaan kun mies tuli töistä ja sitten tyttö tuli herättämään seiskalta. Pimu oli taas niin liikuttavan ajattelevainen ja kysyi että saanko äiti rauhallisesti leikkiä omassa huoneessani sillä aikaa kun nukut? Sanoin että totta kai sopii minulle oikein hyvin ja menin jatkamaan uniani. Laitoin kellon soimaan ennen kasia että voin laittaa tytölle Himpulat näkyviin, mutta olin lyönyt Nokiasta sammuta herätys ja jatkanut uniani. Heräsin kymmenen yli kasi siihen kun tyttö hokee äiti, äiti, Milla on kadonnut. Siis mä etsin mun huoneesta, mun sängystä, lattialta ja sohvalta ja sitä ei löydy mistään. (Levitellen samalla teatraalisesti käsiään). No ei auttanut kuin nousta ylös, laittaa Himpulat tulemaan ja hakea Milla eteisen lattialta jonne likka hänet oli illalla laittanut valmiiksi Ikean reissua varten :)

Tämän jälkeen keitin kahvit, likka katsoi lasten ohjelmia, kävi aamupalalla ja meni takaisin puuhailemaan omiaan. En pitänyt kiirettä valmistelujen kanssa, sillä anopin kanssa oli sovittu vain et kymmenen jälkeen on lähtö. Meidän lääkkeitä mukaan pakkaillessa mietin taas miten erilaista muissa perheissä lähteminen on. Sitä vaan mennään ja lähdetään ja ei tarvii huolehtia allergialääkkeistä saati ruuista että mistä saa lapselle ruokaa. Siis syömään voi mennä minne vaan.

Nykyään mä en siitä enää pingota niin paljon sillä olen oppinut neljän vuoden aikana selvittämään yhtä sun toista kaikenlaisen tasoisissa ravintoloissa sekä kahviloissa syötävästä ja vastaanotto on yleensä nihkeää, joskus jopa töykeää. Kun osakseen saa hyvää palvelua sitä menee näinkin puhelias nainen ihan sanattomaksi eikä saa sanottua kuinka ensiarvoisen tärkeää on saada hyvää palvelua ja tunne siitä, että allergiat otetaan vakavasti ja ruoat selvitetään jonka jälkeen me voimme syödä rauhassa ja nauttia siitä. Mutta sitten heräsin taas tähän hetkeen ja ravistelin itseäni että joissain perheissä kamppaillaan oikeasti niin vakavien asioiden kanssa, että ei auta murehtia yksiä allergioita. Välillä se vaan harmittaa mua niin paljon sillä se omalla tavallaan "hankaloittaa" arkea jonkin verran, aiheuttaa päänvaivaa aika usein kaikkiin juhliin mentäessä, miettiessä mitä siellä tarjotaan, mitä otan mukaan, kehtaanko soittaa ja kysyä ruuista, mitä siellä ajatellaan jos vien omat eväät ja jos en vie niin pidetäänkö meitä ihan hölmöinä... Sitten mä aina pakotan itseni rauhoittumaan ja kelaan kuinka hyvin tunnen ihmiset joiden juhlat ovat kyseessä, voiko heille soittaa, jos ei niin omat eväät vaan mukaan, tietty vaihtis on myös et juhlat on ravintolassa jolloin selvitän asiaa etukäteen. Tutut tietävät asian joten heidän kanssaan se ei liene yllätys että likka ei saa syödä juuri mitään herkkuja kuten muut lapset saavat. Kaverisyndejä ei vielä ole ollut mutta mikäli tulee niin et likan pitäs mennä yksin niin en voi häntä päästää itekseen sillä 4 vuotiaan vastuulle ei vielä voi laittaa kaiken muistamista.

Omalla tavallaan tämä kaikki on vaikeuttanut mun äitiydestä nauttimista. Tämä on tältä osin ollut suorittajaluonteelle oikeasti 100% suorittamista. Sitä, että itse selvität asiasta netin ja kirjojen kautta käytännön asioita, juttelet yhden tutun äidin kanssa säännöllisin väliajoin sillä hänen molemmat lapsensa ovat olleet allergisia ja toinen heistä on edelleen. Valmennat koko perheen lisäksi asiaan päiväkodit, mummot, papat ja kummit sekä muut ystävät. Kerrot ja selvität mitä ruokaa saa antaa ja mitä ei saa antaa. Millaiset oireet ovat jos niitä tulee ja mitä sitten tehdään. Mitä lääkkeitä annetaan, milloin annetaan ja milloin ambulanssi soitetaan. Mitä sitten tehdään...? Ja sitten jonkun kommentti et voi sentään raasutyttöä et tätäkään sulle ei voi antaa saa mut välillä ihan raivoihin sillä ei likka tiedä mitä on rahka, mitä on maitosuklaa tai mitä on Jackyvanukas. Hän tietää kyllä mitä on soijajogurtti, tumma suklaa tai soijavanukas.. Hän ei tiedä kaivata niitä klassisia kettukarkkeja kaikkien lapsuudesta tai Fazerin Sinistä sillä hänelle niitä ei ole olemassakaan. Meidän ruoat on pääosin jauhelihaa, lihaa, kanaa, nakkeja, kalaa. Juuri mitään valmisruokia ei voi ostaa arjen helpotukseksi, ei pinaattilettuja, ei valmiita pakastekeittoja jne. Mutta on olemassa rusinaton maksalaatikko ja pari sopivaa keittoa joita olen nyt ostanut siksi etten jaksa aina kiireisinä arki-iltoina kokata koko ajan jatkuvasti samoja ruokia.

Joidenkin allergisten lasten äidit sanovat että yhden allergisen jälkeen jaksaa lisääkin kun se on niin tuttua ja sen jo hanskaa niin hyvin. Mä en ajattele ollenkaan noin. Mä en meinannut kestää yhdenkään lapsen kanssa vaan masennuin joten hyvin todennäköistä tämä olisi toisenkin kohdalla. Ei jaksa edes ajatella sitä duunia et mitä jos toinenkin olisi allerginen kuinka paljon syöminen ja ruoka taas olis esillä meidän perheessä. Ne ikäänkuin taas veisivät päähuomion siitä ihanasta suloisesta nyytistä joka tyttökin vauvana oli. Mä en vaan siitä ihanuudesta osannut tarpeeksi nauttia vaan koin, että allergia oli jotenkin rangaistus mulle mun huonosta äitiydestä ja se omalta osaltaan kuormitti mun omaa jaksamistani ihan liikaa. Ei sillä, ei meille muutenkaan ole suunnitteilla toista lasta mutta olen usein miettinyt, että tätä allergiarumbaa mä en jaksais enää enkä haluis nytkään jaksaa mut on tietty pakko. On pakko likan terveyden takia sekä omat allergiat tähän päälle. Mä varmaan kirjoitan tästä kaikesta vielä joskus kirjan.

Palataksemme taas tähän suloiseen lauantaipäivää kun aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Saimme itsemme  valmiiksi melkein ajallaan ja anoppi oli kymmeneltä jo pihassa. Ajoimme Ikean viereen Kodin Anttilaan, Porttipuistoon. En muistanut anopille tarpeeksi äkkiä sanoa että tästä rampista alas joten menimme Koivukylän liittymästä alas ja sieltä Hakkilan kautta. Anttilasta löytyi heti varavuode tytölle sekä kassakone jonka mummi tytölle osti. Ostimme pari kimppua tulppaaneja meille kotiin, valkoisia sekä vaaleanpunavalkoisia. Tämän jälkeen menimme Tikkurilan Chicosiin lounaalle. Tyttö oli kaupassa reippaan pikkuneidin tavoin ja työnsi Millaa omissa rattaissaan ja kaikki sujui erittäin hyvin. Ravintolassa kaikki sujui kuin unelma sillä siellä oli lapsille sellanen Tvpeli josta voi valita eri juttuja. Tyttö istui ruudun ääressä hievahtamatta ruoan tuloon saakka ja hän söi lähes koko aterian jonka jälkeen pelit jälleen kutsuivat. Tytön ruokailut menneet sen jälkeen ravintoloissa ilman oireita kun on ymmärretty pyytää pihvin paistaminen eri pannulla kuin muiden asiakkaiden ruoat. Näppylöitä ei tule näin :) Palvelu oli oikein asiantuntevaa meidän molempien allergioiden osalta ja tarjoilija kävi varmistamassa eri ruoka-aineita pariin otteeseen minulta ja lapsen ruoastakin erikseen vielä yhtä asiaa.Oikein loistavaa! Tällaista palvelua ei ole saanut missään muualla kuin niissä paikoissa joihin olen etukäteen soittanut ja "tilannut" ruokia valmiiksi.
Jätin tippiä, tietenkin vaikka suomalaiset eivät sitä juuri harrasta ja anoppikin oli sitä mieltä ettei Suomessa kuulu jättää tippiä. Mäkään en ennen jättänyt mutta nykyään jätän sillä mieskin saa duunissa ylimääräistä tipeistä ihan kivasti ja niillä rahoilla voi sit aina hankkia jotain kivaa :)

Pikainen vierailu Vilassa ja löysin ihanan kesähameen itselleni jota sovitin ja koko oli täydellinen mulle. Siis 38! Luulin ettei se koko enää mene mulle, JEES. Tämän jälkeen opastus pois Tikkurilasta, ajettiin ohi Tuusulantien rampista sillä mä luin Cityä ja luulin ettei mun tarvii neuvoa. No opastin anopin Jumbon kohdalla oikeasta rampista ylös ja sitä kautta takaisin Kehälle ja sitten Tuusulantielle. Hyvin kuitenkin siihen nähden vedän ettei mulla ole ajokorttia ja vaikka ammattiautoilijan kyydissä usein olenkin niin en oikeasti aina tiedä mitä reittiä olisi viisainta ajaa johonkin. Tosin musta mun ei tarvitsekaan tietää sillä mä en sitä autoa aja. Vielä koukkaus Pakilan Ässään ja sitten kotiin. Mies nukkui puoli kolmen aikaan kun tulimme sen tavaramäärän kanssa kotiin. Anoppi veikin työn kanssaan ulos ja mä sain rauhassa alkaa laittamaan ruokaa ja mies siisti vaatteet pois sohvilta ja muutenkin tavarat jotenkin kohdalleen. Vieraat tulivat jälleen tavoilleen uskollisena myöhässä puolisen tuntia, muttei se mua yllättänyt sillä mä arvasin sen jo silloin kun tästä safkaamisesta sovittiin. Mun sisko on aikalailla myöhässä ja mä usein ihmettelen miten hän voi olla ajoissa työpaikalla mutta ilmeisesti voi sillä työpaikka hänellä edelleen on :) Älä siskokulta suutu tästä.. Plz.

Ruoka oli loistavaa, Nigellan reseptillä valkosipulilohkoperunat uunissa aivan törkeän hyviä :) sekä kanan filepihvejä kerä Heinzin valkosipulikastikkeen. Jälkkäriksi tietty kahvia, jäätelöä joka oli jotain Kreikkalaista jogurtttia ja hunajaa (Yäk) ja namia ja kermalikööriä. Vieraat kehuivat ruokaa kovasti, samoin likatsu söi hyvin reippaasti ruoat ja jälkkärit lukuunottamatta äidin tekemään mansikkapirtelöä?
Lankomies oli menossa varpajaisiin ja sisko ei suostunut häntä lähteä viemään ajoissa joten heillä taas lähtö viivästyi. Meitä tämä tosin ei mitenkään haitannut. Kiva oli nähdä ja itse lukea rauhassa Annaa sohvalla kun sisko hömpötti likan kanssa. He lähtivät kasin jälkeen ja mies hoiti likan sänkyyn saakka. Jees. Päivä oli hurjan kiva sillä aika meni riittävällä vauhdilla, missään vaiheessa ei ollut riitaa tai kunnon showta likan kanssa jota pelkäsin ja meillä oli mukavaa tekemistä. Viime aikoina on ollut hieman työlästä miettiä tekemistä lauantai aamupäiviksi ja iltapäiviksi jotta mies saa nukkua. Nyt oli juuri sopivaa ohjelmaa riittävästi. Oon tunnin verran kirjoittanut tätä blogia tänään joten josko riittäisi tältä illalta taas. Suloisia unia teille puput!

Aivan mahtava  ilma kun pääsin duunista. Lämmintä ja keväistä. katupöly kiusaa hieman muttei sekään onneksi vielä paljoa häiritse. Töissä meni  kaikki jotenkin ihan  reisille taas ja  lasken vaan viikkoja/päiviä lomaan. Mies oli hakenut pimun ja olivat mua vastassa puolessa välissä matkaa. Kivaa. Kotona oli imuroitu ja pesty lattiat joten mulle jäi vain tavaroiden siivous paikalleen sillä huomenna tulee vieraita. Suomen Posti osoitti taas nopeutensa sillä eilen vein Ogelin postiin kirjeen ennen viittä ja jo tänään iltapäivällä vastaanottaja oli saanut sen. Huippua! Nyt katsomaan kuinka hukata kundi 10 päivässä-varmaan kunnon epätoivoista katsottavaa mutta jos on huono niin sit vaihtuu kanava. Anoppikin soitti ja huomenna aamusta pitäis lähteä Ikeaan. Mahtaa olla taas muilla hauskaa kun meidän temperamentinen pikkulikka, vähintään yhtä temperamentinen äitinsä ja anoppi olllaan liikenteessä lauantaina ja Ikeassa jossa on miljoona muutakin. Toivottavasti toi likka käyttäytyy ja ei hajoita mitään.
Ai niin tarhassa oli taas kaveri potkinut ja hakannut ja meidän ujo piimä oli uskaltanut pitää puolensa, käskenyt häntä pyytämään anteeksi ja kertonut aikuisillekin asiasta. Aikuiset olivat käskeneet potkivan likan sisälle miettimään mutta tämäpä ei ollut totellut. Se mua tässä monikulttuurisessa päiväkodissa nyppii että antavat eri kulttuurista olevien lasten tehdä mitä vaan ja niitä pentuja ei saada kuriin millään (hakkaavat ja potkivat likkaa ja muitakin joka päivä) mutta mulle kyllä sanotaan että likkas pomottaa (määräilee) kavereitaan liikaa johon kylläkin sanoin että hyvä kun pitää puolensa. Jos joku tässä elämässä ei kestä toisen pomottamista niin sitten sanoo siitä tai alistuu siihen. Sen sijaan toi hakkaamis/potkimiskäyttäytymismalli sucks ja varmaan näissä ko. kodeissa vanhemmatkin näin toimivat kun lapsetkin tietävät sillä saavansa tahtonsa läpi = nujerretaan muiden lasten tahto potkimalla niitä jos ne ei tottele mua.

Tämä äiti käy taas hieman lämpöisenä. Toisissa perheissä kuri sanakin taitaa olla vain vitsi. Meillä ei. Likka tänään oli tottelematon ensin isälleen, sitten väitti, että mä häntä löin jolloin pääsi jälleen arestiin ja sitten lopuksi hakkasi mua nukella. viimeisessä riitti pelkkä uhkaus arestista niin tuli jo anteeksi pyyntö samantien. Me ollaan varmaan liiankin tiukkoja välillä monen mielestä mut mua ei mikään niin riso kuin se et lapset tulee vieraidenkin silmille siks ettei kotona ole välitetty opettaa mikä on oikein ja mikä väärin ja ei olla pidetty kuria. Ruumiillista kuritusta me ei todellakaan hyväksytä kumpikaan ja toisen mummin kanssa siitä on oltu isossa riidassakin jo mut ihan sama. Nykyään asia ilmeisen selvä molemmille mummoille et arestiin saa laittaa ja pitää laittaa pyytämään anteeksi tms mut luunappia ei anneta/tukistaa/lyödä tai hakata ei tosiaankaan saa. Asia pitää saada selväksi muuten.

Huomen illal tulee mun sisko ja hänen miehensä syömään hyvää ruokaa. Kiva nähdä niitäkin pitkästä aikaa kunnolla! Ensin meinasin et meen Alkoon mut mies ei voi juoda kun menee yöks taas töihin joten taidetaan olla vesilinjalla ja ottaa siskon kanssa jälkkäriks jotain liköörii snadisti. Sunnuntaina ollaa koko perhe vapaalla eikä tehdä muuta kuin ulkoilla.

Stockan Hullut Päivätkin on taas ens viikolla ja siel oli pari mielenkiintost juttuu mut ei tiedä jaksaako sitä lähteä jonottamaan sinne hulluuteen. Sielllä kun menee kaikkeen turhaan tönimiseen ja änkemiseen hermot sekä rahat aina ihan muuhun kuin mitä ajatteli ostavansa. Taidan jättää väliin niin mieskin on tyytyväisempi :)

ja tärkein asia 10 viikkoa siihen kun me lennetään kohti Barcaa. Yes.
niin ja sellanen ikävä juttu et mun ihana HIM on Metallican heinäkuisella keikalla lämppärinä. Nyt syö mua SIKANA etten saanut lippuja sinne :(

Miehen työnantaja sanoi sit tänään et tack och hej samantien kun hänellä sattui menemään taas hermot. Koko kuviota ei jaksa käydä selittää mut paskatikki silti. Onneks uus pomo ottaa hommiin asap; mut mua raivostuttaa silti tollanen tolkuton ihmisten kyykyttäminen. Luvataan ensin mitä vaan joista pidetään ehkä 15% ja sit kun herralla menee herneet nenään niin ne menee siihen malliin et nyt sit soitti jo uudelle alaiselleenkin ettei sunkaan tarvii tulla mulle töihin. Mä toivon niin paljon ettei sille mee kukaan enää koskaan duuniin ja aion viel soittaa sille ja haukkua sen ihan lyttyyn. Ja se kuuluisa lopputili sekä lomarahat jää varmaan tulematta joten asianajajan palkkaus on sitten edessä varmaan seuraavaksi. Siis mulla keittää tollanen yrityksen pyörittäminen niin että mä näen ihan punaista. Jos herralla on yksi työntekijä jota se kohtelee noin huonosti niin oikeesti onnee vaan sille. Kun tulin duunista olin vieläkin raivona, miestä sen sijaan nauratti ja kovasti koko äijä. Se ex pomo oli käynytkin meillä ja pyytänyt soittamaan jos tarvitsee lisää töitä. Mies oli sanonut soittavansa mutta ei aio soittaa. Joku raja sentään vittuilullakin mun mielestäni joten JEES ettei miehen enää tarvii mennä sille töihin. Työsuojelupiiriin lähtee varmaan lähipäivinä pari puhelua jos ei ala äijän käytös laantumaan aika pian.

Halittiin ja pussailtiin ennen kuin mies lähti töihin ja on nyt illallakin soitettu monta kertaa puolin ja toisin. Välillä tää eri vuorot töissä ottaa kaaliin mut tänään ei sillä sain koko eilisen päivän olla murun kainalossa. On mulla vaan ihana mies.

ihan löysä olo enkä oo saanut mitään aikaiseksi. Katsottiin päivällä yks leffa miehen kanssa, nukuin päivikset ja olo ollut muuten suht ok mut pää on tosi kipeä.

Fiilis kuin tässä PMMP.n biisissä
.." Joku toinen aina edellä ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa, ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on: oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan, vaikka pyydätkin."