14.09.2007 14.14 -
hyvän ystävän tuttavaperheessä oli nuori tyttö 15 vuotias tehnyt itsemurhan hyppäämällä sillalta moottoritielle. ystävä opetti kyseistä tyttöä ja suru on heidänkin perheessä valtava. ystävälläni on kaksi pientä lasta jotka myöskin aivan ihmeissään miten joku tekee jotain tollasta itselleen. kun kaikki saisivat arvostusta, hoitoa ja kuuntelijaa silloin kuin sitä tarvitsevat niin näitäkään suru-uutisia ei olisi näin paljon. raskasta tulee olemaan heillä kaikilla joten isot halit ja tsempit sinne kauas. itku tuli kun luin ystävän blogista sitä juttua.
itse olin 11 vuotias kun oma kummisetäni katosi, oli melkein viikon kateissa kunnes löydettiin; hän oli ampunut itsensä. vieläkin 18,5 vuotta tapahtuneen jälkeen huomaan miettiväni olisiko elämä ollut toisenlaista jos hän olisi elänyt, hän olisi tavannut minut aikuisena, likan, mieheni ja se kaikkein eniten mielessä pyörivä kysymys miksi?
nämä ovat asioita joita ei oma elämänkatsomus jotenkin hyväksy koska se on niin lopullista ja itsekästä riistää henki itseltään ja jättää muut suremaan. toki näin äärimmäisessä tilanteessa oleva ihminen näkee itsemurhan viimeiseksi vaihtoehdokseen mitä se ei varmastikaan monessakaan tapauksessa ole. Elämää ja itseään pitäisi pystyä rakastamaan niin paljon ettei haluaisi täältä oman käden kautta lähteä ennen aikojaan. tämän kaiken kun saisin vielä omankin tyttäreni päähän, että olet arvokas ja rakas tuollaisena kuin olet. Hyvästä itsetunnostahan tässä on hyvin pitkälti kiinni se miten asiat ottaa ja miten niiden kanssa voi ja pystyy elämään. toki raja hyvin ja huonosti voimiselle on hiuksenhieno ja välillä on parempia hetkiä mutta jos jatkuvasti kaikki on mollisointuista niin kannattaisi joko vaihtaa lääkäriä tai lääkitystä :)