Pääsääntöisesti kaikki on hyvin, elämä on mallillaan, mutta sitten löytyy yksi henkilö jolle ei tunnu riittävän mikään ja mä olen aivan kypsä kyseiseen touhuun ollut jo pitkään. Henkilö soittaa, pyytää tapaamista, kun mulle ei sovi niin se ei miellytä, kun järjestän tapaamista jotenkin sopimaan niin sitten hänelle ei enää sovikaan. Tapaamisia peruuntuu koko ajan, siltikin annetaan ymmärtää, että pitäisi ja olisi kiva tavata ja oikeasti mua vaan vedätetään koko ajan ikäänkuin aikeissa ei olisikaan tavata mua ollenkaan. Olen ollut ottamatta yhteyttä, en vastaile viesteihin tai puheluihin ja silti mun viestit eivät mene perille että voisi kohdella mua kuin kaveria tai en ole enää kaveri. Olen yrittänyt ottaa asiaa ko. henkilön kanssa puheeksi mutta aina hänen käytökseensä on joku ulkopuolinen syy (sairaus tai joku muu pakottava tarve) perua tapaamisia joita on itse ollut ehdottamassa. Mä en tarvitse tällaista elämääni ollenkaan kun on muutakin mielessä ja aika on rajallista. Mälsää nytkin et mä ruikutan blogiini josta ko. henkilö sen varmaan lukee ja vetää pinnat. Ok, vedä vaan. mä en vaan jaksa tota sun hyvin epäreilua touhuasi enää kun siitä ei seuraa kuin niin paljon harmitusta itselleni ja lisää epäluottamusta sua kohtaan. ja ei kommentoitia tätä kautta aiheeseen. jos on sanottavaa niin laittaa vaik meiliä ettei tämä ole kohta kuin sotatanner...
Ja se pitää vielä todeta, että muiden ihmisten kanssa vastaavaa juupas eipäs ongelmaa ei ole ja aina kun tavataan on tunne kuin olisi tullut kotiin ja pois ei olisi ollutkaan. Miehen serkun kanssa ollaan omalla tavallamme läheisiä vaikka ollaan eri maissa ja nähdään harvoin toisiamme. Yhden vanhan ystävän kanssa nähdään harvakseltaan, mutta joka kerta on naurua, halaamista eikä kumpikaan yritä tehdä toista naurunalaiseksi tahallaan. Hommassa on aito tekemisen tai olemisen meininki mutta me olemme erittäin rehellisiä toisillemme eikä möksähdellä kumpikaan toisillemme tai kiukutella turhia. Aikuisten ystävien kanssa kaiken luulisi sujuvan jo ilman jatkuvaa vääntöä kaikesta. välittämisellä, toisen mielipiteiden huomioon ottamisella mutta omien rajojensa tuntemisella pääsee jo pitkälle ja sillä, että muistaa ettei niitä ystäviä kasva joka oksalla ja että ne vähäisetkin ovat tärkeitä ja he ansaitsevat oman arvonsa eli yritän kohdella heitä kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, mutta kun mun hermot menee niin mä en enää jaksa olla kiltti ja aurinkoinen. Tosin mun hermojen menoa saa odottaa mut sit kun ne menee niin voi olla ettei takaisin ole tuloa.