Draamakuningattaren matkassa

Viime viikolla tytöllä oli todella kova yskä jonka takia käytin häntä lääkärissä maanantaina. Olimme kotosalla ma-ke. Keskiviikkona iltapäivällä tulin käymään netissä lukeakseni uutisia kuin näin Iltasanomien sivuilla että Jokelassa yläasteella ammuttu ja yksi ihminen kuollut. Piiritystilanne. Sydäntä kylmäsi aikalailla kun tajusin että kummityttöni käy samaa koulua ja ettei ko. kylässä varmasti ole montaa eri yläastetta. Laitoin tytölle viestin että onko kunnossa, tuli vastaus et joo. jolloin luulin voivani huokaista helpotuksesta. Kävimme likan hammaslääkärissä Töölössä. Tytölle tehtiin kipsimuotti ja tämä sujui kivasti vaikkei mitään miellyttävää olekaan. Äitiä taisi jännittää koko juttu eniten. Martinaan syömään ja sit kotiin. Mies lähti heti töihin ja me jäimme kahdestaan kotiin. tulin katsomaan netistä lisää uutisia ja tuntui et henki lähtee kun sain lukea, että kuolleita onkin 8 kappaletta joista 2 tyttöjä. Poika joka nämä oli ampunut kävi kyseistä koulua ja oli etukäteen tehnyt YouTubeen videon tästä kaikesta tapahtuvasta.
Soitin siltä istumalta kummitytölle että onko likka varmasti kunnossa/olivatko hänen kavereitaan nämä menehtyneet tytöt. Likka oli kunnossa tai miten voi sanoa ihmisestä joka on menettänyt samana päivänä tuon kamalan tapauksen johdosta  kaksi kaveriaan. Olin aivan ihmeissäni, enhän voinut sanoa mitään joka olisi tytön mieltä saanut edes hieman paremmaksi. Mitä voisinkaan sanoa aikuisena nuorelle joka on menettänyt kaksi nuorta ihmistä silmittömän väkivallan kohteeksi joutumisen takia? Laitoin hänen äidilleenkin viestin asiasta. Luin koko illan uutisia tapahtuneista ja huomasin miettiväni että mitä jos mut joku ampuu meidän sänkyyn (kun kylpyhuoneessa rämähti jokin tavara lavuaariin..) Mielikuvitukseni on siis ihan mielenkiintoisella tasolla aina kun jotain kamalaa tapahtuu ja huomaan sen vaikuttavan melko tavalla omaan mieleeni.

Torstaina huomasin että suurin osa puhui tapahtuneesta töissä, kaikkien lehtien nettiversiot olivat täynnä tapahtumaa, psykologit, kuraattorit ja kaikki mahdolliset asiantuntijat oli haalittu televisioon, lehtiin antamaan haastatteluja. Toki he ovat ammattilaisia, osaavat käsitellä tällaisia tragedioita paremmin kuin "tavallinen" ihminen mutta jotenkin se aina suututtaa että minkä takia pitää tapahtua niin kamalasti pahaa ennen kuin järjestyy lautakunta se tämä ja toi miettimään mitä oltaisiin voitu tehdä toisin. Jälkiviisas on aina hyvä olla, mutta tämän maan mielenterveyspotilaiden hoito ei suinkaan ole sillä tasolla kun kuuluisi joten valitettavasti näitä uutisia tulee olemaan varmaan vielä lisääkin. Pitää olla skitsofreeninen tai oikeasti "liian hullu" jotta saat hoitoa tai olla vaaraksi muille ihmisille. jos olet niin järjissäsi tai esität järjissäsi olevaa etkä anna merkkejä siitä että olet vaaraksi muille ihmisille niin ketään se ei kiinnosta. Täällä kun ei muutenkaan uskalleta puuttua kenenkään asioihin, täällä ei kukaan varoita toisiaan avonaisesta laukusta ettei varas vie mitään, ei välitetä muiden lapsista edes sen vertaa että jos aikuinen ihminen törmää lapseen vaikka kaupassa niin anteeksi ei pyydetä. myöskään näitä nykyajan isänmaan toivoja ei useinkaan ole kasvatettu siihen että vastataan kun joku puhuu, että pyydetään anteeksi ja ollaan kohteliaita vaan heti kun joku tekee/sanoo jotain ventovieraalle niin olet hullu tai tarvitset hoitoa. Mitenpä tässä maassa olisi sitten uskallettu puuttua täysi-ikäisen pojan aseiden ihannointiin niin että tämä teko olisi saatu estettyä? Se uskallusko on joka meiltä puuttuu, ettei uskalleta sanoa/kysyä mitään ettei tule puukosta vai onko se meidän lainsäädäntömme että heti olet pulassa kun kysyt jotain tai puolustat itseäsi?

kamalalta tuntuu se, että nuo lapset ja nuoret kantavat pahimmillaan tuota traumaa loppuelämänsä mukanaan. Kouluhan on tylsä paikka, muttei täällä ole totuttu siihen, että koulussa pitäisi pelätä. Kylä jossa tämä kaikki tapahtui on niin pieni, että jokainen siellä tietää tai tuntee jonkun joka kuoli koulussa. Toimittajat olivat rantautuneet heti keskiviikkona kylään, ahdistelivat nuoria kameroidensa kanssa ja vaativat haastatteluja niin etteivät nuoret ja varmaan aikuisetkaan saaneet olla rauhassa. Tuollaisen jälkeen ei varmasti tee mieli ensimmäisenä kertoa asiaa millekään roskalehdelle, jos ylipäänsä kenellekään tuntemattomalle. Olivatpa olleet niin röyhkeitä että olivat änkeneet myöskin uhrien koteihin kärkkymään haastatteluja. Vihaksi pistää tollanen.

Perjantaina sain tietää että kummityttö oli valvonut pari vuorokautta putkeen. olin todella huolissani ja mietin koko päivän mitä voin tehdä tai sanoa hänelle. Soitin hänelle illalla ja kerroin että hän on rakas ja että mulle voi soittaa milloin vaan. Olo oli huolestunut ja avuton. Mietin että toivottavasti hän uskaltaa ja haluaa ottaa avun vastaan sillä nyt sitä varmasti olisi saatavilla. Ajatukset olivat hyvin sekaisin puhelun jälkeen eikä oikein uni tullut.

Kesti viikon ennen kuin pystyin tästä tapahtuneesta edes kirjoittamaan... havahduin eräänä aamuna siihen että niiden uutisten lukeminen on vaan lopetettava koska mun pitää suojella itseäni. Vielä viime viikolla tuntui että koko Suomi on tästä aivan sekaisin ja niin varmaan ne joita tämä on koskettanut aivan läheltä ovat tietenkin vieläkin. Me jotka emme ole aivan lähellä emme voi kuitenkaan ymmärtää kaikkea mitä siellä on tapahtunut ja mitä ihmiset ovat kokeneet mutta me voimme välittää ja yrittää kasvattaa itseämme huomaamaan jälkikasvustamme jos jokin on vialla ettei tällaista pääsisi tapahtumaan. Pitää korostaa kuitenkin etten ajattele että tämä tapahtunut olisi pojan vanhempien vika vaan että heillä on oma iso surunsa kannettavanaan ja pienen pojan huolehtiminen aikuiseksi kesken ja siinä heillä on riittämiin murhetta.