30.12.2007 19.01 -
Lauantaiaamuna heräsinkin vasta kymmeneltä joten tuli hieman hoppu keskustaan. Kävimme rei'ittämässä tytölle toisenkin korviksen samassa paikassa ja koska tämä kerta sujui ilman itkuja niin lupasin viedä hänet tikkariostoksille. Valitettavasti Stockan namimyymälässä ei ollut tikkareita joten ostin hänelle Neuhausin mansikkasuklaapatukan, josta hän ei kylläkään pitänyt. Käväisimme Pentikissä, apteekissa ja sitten edessä oli ruokakauppa. Ihmisiä liian paljon ja kaikki törmäilevät koko ajan toisiinsa pyytämättä anteeksi keneltäkään; asia jota en suomalaisissa ole koskaan ymmärtänyt. Kotona mieskin jo heräili ja oli meidän kanssa illan. tein porkkana ja lanttulaatikot joulua varten.
Sunnuntaina matkustettiin bussilla mäntsälään ja tarkoitus oli mennä suoraan mun isovanhempien luokse, mutta vettä satoi joten jäimme Mäntsälässä pois. Menimme Euromarketiin odottamaan, että siskon porukka tulee noutamaan meidät sieltä mukaansa. Mummilassa oli edessä joulukuusen koristelu ja sen likka hoitikin kummitätinsä kanssa. Pukilta oli pari pakettia tytölle ja niistäkös riemu repesi ja myöhemmin kysely, että miksei pukki voi käydä tänään ja tuoda kaikki muutkin lahjat tänään... Isovanhemmat nahistelevat aina ja koko ajan joten jo parin tunnin jälkeen olin valmiina lähtemään suorinta tietä kotiin (tai vaikka mutkittelevaakin tietä.) tuollainen muiden seurassa jatkuvasti riitely, nahistelu tai väittely on muille ihmisille erittäin kiusallista ja sitä huomaa alkavansa karttamaan ihmisten seuraa jotka aina vain vääntävät keskenään ihan kaikesta. Olin ollut 1,5 vuotta pois mummilasta ja luulen, että ihan heti en sinne mene kuuntelemaan sitä sinä aina, sinä et koskaan ja toinen piruuttaan ei kommentoi mihinkään mitään, mutta sitten kyllä huudetaan kun kaljat, rööki tms on loppu. Silloin kaikki on absolutistin, ei tupakoivan naisen vika koska pitää olla joku jolle huutaa ja raivota kun itse ei ole nautintoaineitaan hankkinut. Toivottavasti joku hyvä taho pelastaa minut elämäni ajan joutumasta noin omituiseen suhteeseen. Kenenkään kanssa koskaan. Se on hemmetin mielenkiintoista tässä maassa miten ihmiset vajoavat hyvin alas viinan ansiosta tai viinan takia. Ovat valmiita myymään äitinsä mielensä tai mitä vain saadakseen kuppia tai siis kuppiin juomaa. Asia jota en ymmärrä, en tule koskaan ymmärtämään. Siltä varalta, ettei mieheni ole minusta huolehtimassa niin joku teistä jos huomaatte että alkaa kuppi maistumaan liikaa niin haluan pakkohoitoon jos en muuten osaa lopettaa. en halua koskaan, että viina saa minusta yliotteen ja että pilaan sillä itseni ja läheisteni elämän/-t.
Mummilasta lähdettyämme ajoimme Hautausmaalle. Muistelin matkalla edellistä käyntiä kummisetäni haudalla kaksi joulua sitten. Likka oli silloin hieman vajaa 3v. Kova pakkanen ja tuisku, seisoimme hangessa, äiti huolehti kynttilän haudalle kuten aina ennenkin. Nieleskelin, mietin kuten aina ennenkin, että miten äitiä ei siellä koskaan itketytä. Itse nieleskelen ko. paikassa aina, mietin kaikkia kummallisuuksia, tuntien jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että en osaa olla tarpeeksi hartaana haudalla, lausua mitään kohteliasta vainajalle. Tämäkin taitaa olla "hienon" kristinuskokasvatuksen aikaansaamaa soopaa. miten kukaan voisi kertoa miten haudalla tulee olla, tai ettei joku siellä ajattele tai tee oikein. Meille kuten varmaan jokaikiselle lapselle tässä maassa on nappulasta saakka toitotettu, että haudalla pitää olla hiljaa, arvokkaasti ja ei saa huutaa, puhua, juosta eikä kiljua... Mun mielestä se on jotenkin niin tekopyhää hurskastelua. eihän se hyväkäytöksisyys tuo ketään kuollutta takaisin ja miksi siihenkin pitää olla säännöt miten saa tai pitää käyttäytyä?
tuo edellinen haudalla käynti päättyi niin,että me olimme lähdössä kun likka jäi hankeen seisomaan eikä puhunut mitään. kysyin mikä hänellä on? Äiti, en näe sitä setää missään jota tultiin katsomaan. Tadaa, siinä se ajatus tuli minun kolmevuotiaani suusta ja minusta tuntui siltä kuin ilmat olisivat juuri lähteneet keuhkoista, mietin paniikissa, että mitä selitän. kerroin että hän ei ole täällä, vaan me olimme hänen haudallaan nyt. Tyttö oli hiljaa, pimeässä, hangessa yksin. Kysyin oletko hämilläsi ja hän vastasi kuin tietäen mitä ajattelen ääni murtuen olen. Jatkoimme matkaa autolle jonka jälkeen sain kaveriltani tekstiviestin, että hänen tyttärensä oli saanut nimen tänään. Hänet oli kastettu samalla nimellä kuin minun kummisetäni pieni tytär kastettiin samana vuonna kuin kummisetä kuoli. Itku oli minullakin hyvin lähellä, nieleskelin ja mietin, että miten juuri se sama nimi ja miten juuri tämän hautausmaajutun jälkeen tulee tämä tieto. ihmeelliseltä tuntui.
Tiesin jo ennen tätä päivää, että tänä vuonna siitä haudalla käymisestä tulee vaikea koska edellinen käynti oli hyvinkin surullinen ja itkuinen minulle. Äiti huolehti kynttilänsä veljensä haudalle, sen jälkeen oli minun vuoroni. Tyttö hyppi haudan päällä jolloin äiti ja sisko komensivat hänet pois siitä. Tyttö kyseli miksi hautakivet ovat erikokoisia, miksi kummisetäni nukkuu maassa. Mumminsa kertoi hänelle, että samaan hautaan on varattu paikka hänelle ja hänen vanhemmilleen. En pystynyt puhumaan mitään., kun äiti kysyi minulta että oliko se huonosti sanottu aloin samantien itkeä että haluan olla täällä yksin, koska en saa koskaan olla täällä yksin ja itkeä. Äiti halasi minua ja sanoi huolehtivansa tytöstä että ole niin kauan kuin haluat. Sanoin että olisin niin halunnut että se olisi meidän luona nyt, et mä olisin nähnyt sen aikuisena ja että se olisi tavannut tytön. Itkin hysteerisenä, yksin, pimeällä hautausmaalla. Kaikkien näiden vuosien jälkeen hetki jota olen pelännyt ja ihmetellyt että miten siellä ei voi muka itkeä. Siitä on 18v aikaa ja silti itkin ensimmäistä kertaa asiaa kunnolla, ikäänkuin ymmärtäen ensimmäisen kerran, että koskaan en tule häntä tapaamaan ja että siellä haudalla käyminen on aina raskasta minulle. Olen pitänyt jenkkileffojen vainajille juttelua ihan hölmöilynä mutta huomasin itse tekeväni ihan samaa.Kerroin, että mulla on häntä ikävä, että olisin halunnut hänet tuntea aikuisena ja että olen kohta 30v ja mulla on 5v tytär. Yritin kuitenkin rauhoittua ennen kuin lähdin takaisin muiden luokse. Tyttö otti kädestä kiinni ja kysyi heti että äiti miksi halusit olla yksin. Sanoin että välillä hautausmaalla tulee ikävä ihmisiä jotka eivät meidän luonamme ole. Oli aika hiljainen matka kotiin.
Kotiin päästyämme likka meni meidän makuuhuoneeseen penkomaan jotain ja tuli huutaen, tasajalkaa polkien luokseni sanomaan, että äiti tule katsomaan mitä tuolla on. Olen löytänyt teidän vaatekaapista monta kassillista lahjoja. saanhan avata ne heti. Tästä oli pitkä itkuinen taistelu mutta en antanut periksi avaamiselle heti. Olin aivan poikki kun sain tytön vihdoin nukkumaan.